Sami Kaidan puhe Nokia Priden pääjuhlassa 12.7.2025
12.7.2025
Hyvä Pride-väki, ihana nähdä teidät kaikki näin runsaslukuisina täällä auringon hellimässä Nokia Pride -tapahtumassa!
Haluan kiittää Nokia Pridea ja Sinuiksi ry:tä kutsusta tulla puhumaan teille tänään.
Pridellä on monikymmenvuotinen perintö, joka sai alkunsa Stonwallin mellakoista, jossa transsisaremme ja -veljemme nousivat barrikadeille poliisiväkivaltaa vastaan.
Vuosien varrella Pride on muotoutunut sateenkaari-ihmisten juhlaksi ja mahdollisuudeksi juhlia omaa identiteettiään. Ennen kaikkea Pride on kuitenkin protesti, protesti yhteiskunnan syrjiviä rakenteita vastaan.
Vielä tänäkin päivänä Priden tarvetta kyseenalaistetaan, mutta yhteiskunnallisen keskustelun muuttuessa alati oikeistolaisemmaksi ja vähemmistöjen oikeuksia polkeviksi, on päivän selvää, että meidän tulee jatkaa työtä tasa-arvon eteen ja järjestää entistä näkyvämpiä Pride-tapahtumia.
Suuret Pride-juhlat saavat suurimman näkyvyyden mediassa ja julkisessa keskustelussa, mutta jokainen pienempikin Pride on tärkeä. Meitä on jokaisessa kylässä ja kaupungissa ympäri Suomen, eikä kaikilla ole mahdollisuutta matkustaa suuriin kaupunkeihin. Siksi meidän pitää järjestää tapahtumia myös muualla, kuten tänään Nokialla.
Minulla on yli kymmenvuotinen aktiivitausta ammattiliittojen ja SAK:n toiminnassa ja toimin nyt ensimmäistä vuottani Pirkanmaan Seta – Sinuiksi ry:n hallituksessa. Olen ollut erittäin etuoikeutettu ja onnekas työpaikkojeni suhteen, palvelualoilla sateenkaari-identiteetti ei ole niin suuri tabu, kuin esimerkiksi teollisuuden puolella.
Suomessa yli kolmasosa työelämässä olevista sateenkaari-ihmisistä eivät ole kertoneet identiteetistään, eli ovat "kaapissa", vaikka arjessa läheiset tästä tietäisivätkin. Huolena ovat pelko kiusaamisesta, eristämisestä ja uralla etenemisen hankaloituminen.
Jos taas ihmiset ovat uskaltautuneet kertoa identiteetistään, niin yli kymmenes on kertonut syrjinnän kokemuksista työelämässä. Valitettavasti tällainen syrjintä harvoin kantautuu ammattiliittojen tietoon. Joka kymmenes kokee, ettei asiasta puhumisesta ole apua tilanteeseen.
Näin ei saisi olla missään työpaikassa, jossa käytämme jopa yli kolmanneksen elämästämme.
Olen parin viimeisen vuoden aikana päässyt tutustumaan kansainvälisten ammattiliittojen sateenkaariverkostojen työhön ja vierailimme muutaman suomalaisen ammattiliiton ja Suomen ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin kanssa sateenkaarioikeuksien maailmanjärjestö ILGAn maailmankonferenssissa Kapkaupungissa, jossa järjestettiin myös ensimmäistä kertaa ammattiliittojen esikonferenssi.
Konferenssin ja liittojemme viesti oli selvä. Ammattiliittojen tulee panostaa toiminnassaan ja yhteiskuntavaikuttamisessa inklusiivisuuden lisäämiseen työpaikoilla ja arjessa. Sateenkaari-ihmisten ihmisoikeudet eivät ole irrallisia muiden ihmisoikeuksista, vaan taistelu on yhteinen.
Tässä asiassa meillä ammattiliitoilla on vielä kasvun varaa vaikka Suomen ammattiliittojen keskusjärjestöt, SAK, Akava ja STTK ovatkin olleet useita vuosia Helsinki Priden pääyhteistyökumppaneita useiden ammattiliittojen kanssa.
Me kuitenkin voimme tehdä enemmän ja siinä meistä jokaisella on tärkeä rooli. Ammattiliitot muodostuvat jäsenistöstään ja mitä useampi meistä ottaa sateenkaari-ihmisten oikeudet esiin luo pohjan kehittää toimintaa sateenkaariystävällisemmäksi ja ottamaan kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ympäri vuoden, ei vain Priden aikaan.
Solidaarisuus on ammattiyhdistys- ja Pride-liikkeen kulmakiviä. Meidän tulee tukea ja vahvistaa vähemmistöjen oikeuksia, sillä kaikki saavutettu turva on myös mahdollista menettää, jos emme puolusta niitä aktiivisesti.
Olemmekin lähteneet JHL:ssa etunenässä kartoittamaan jäsenistömme aktiivisia sateenkaarijäseniä ja pyrimme luomaan jäsenverkoston edistääksemme sateenkaari-ihmisten oikeuksia liiton toiminnassa ja työelämässä. Ilokseni vastaanotto on ollut positiivinen ja uskon meidän saavuttavan vielä paljon.
Hartain toiveemme on innoittaa myös muita ammattiliittoja samaan saadaksemme yli liittorajojen toimiva yhteisö, joka tekee yhteistyötä paikallisten ja kansallisten sateenkaariyhteisöjen kanssa luoden parempaa työelämää meille kaikille.
Paras asiantuntijuus on meillä itsellämme ja meidän on saatava äänemme kuuluviin, tähän ammattiliitoilla on resurssit ja kanavat.
Kannustankin teistä jokaista seuraamaan ammattiliittojenne tiedotusta ja mahdollisuuksien mukaan osallistumaan yhteisiin talkoisiin, sillä tarvitsemme juuri sinut mukaan luomaan inklusiivisempaa työelämää ja yhteiskuntaa.
Jo yksikin ihminen voi aloittaa muutoksen, se vaatii vain rohkeutta. Pienistä puroista syntyy valtavat virrat, jotka kuohuvat voimallaan läpi haastavienkin esteiden. Yhdenvertainen työelämä ja arki on meidän jokaisen ihmisoikeus.
Kiitos paljon, että pääsin puhumaan teille ja jottei tämä mene ihan saarnaamiseksi, niin siirrytään nyt nauttimaan mahtavasta ohjelmasta ja juhlistamaan ihmisoikeuksia täällä Nokia Pridella!
Kiitos!

Sami Kaita
hallituksen jäsen
Sinuiksi ry