Säröjä onnellisuusmuurissa: Seksuaaliväkivalta ja sateenkaari-ihmisten turvattomuus

Eppu Normaalin kappale Vuonna ’85 alkoi soida päässäni pohtiessani tätä tekstiä. Sen tuttu sävel ja haikea lempeys ovat monelle meistä osa yhteistä muistia. Kun kuuntelen kappaletta nyt, kuulen siinä ihmisen, joka on ollut vähän jäljessä omasta onnellisuudestaan. Ei siksi, ettei olisi halunnut voida hyvin, vaan siksi, että mieli on oppinut suojautumaan tavalla, joka on myöhemmin alkanut myös estää.

Ajattelen tätä suojaa onnellisuusmuurina. Se on näkymätön mutta voimakas. Se rakentuu vähitellen kokemuksista, joissa ilo, turvallisuus tai rakkaus ovat olleet uhattuja. Kun mieli oppii, että hyvä voi satuttaa, se alkaa torjua sitä varmuuden vuoksi. Muuri ei synny heikkoudesta, vaan selviytymisestä.

Meillä sateenkaari-ihmisillä tämä muuri ei ole harvinainen. Moni meistä on kasvanut ympäristössä, jossa oma keho, identiteetti tai rakkaus on joutunut kyseenalaistetuksi. Kun tähän päälle tulee seksuaaliväkivallan kokemus, mieli tekee sen, minkä se osaa parhaiten: se suojaa. Sateenkaari-ihmiseen kohdistuva seksuaaliväkivalta haavoittaa erityisen syvältä, sillä se on hyökkäys paitsi fyysistä koskemattomuutta, myös juuri löydettyä identiteettiä ja haurasta itsearvostusta vastaan. Samalla muuri voi sulkea pois myös lohdun, tuen ja mahdollisuuden siihen, että joku kulkisi hetken rinnalla.

Moni meistä kertoo, ettei pysty ottamaan hyvää vastaan: ei kehuja, ei myötätuntoa, ei rakkautta. Ikään kuin hyvä olisi jotakin, mikä kuuluu muille – jotakin, jonka äärelle ei itse saa asettua.

“Sen ajan kun olin melkein askeleen jäljessä…” Nämä säkeet kertovat siitä viiveestä, jonka trauma aiheuttaa. Kun on kokenut seksuaaliväkivaltaa, ihminen ei vain selviydy tilanteesta, vaan jää usein tarkkailemaan maailmaa muurin takaa, askeleen jäljessä muita. Sateenkaari-ihmiselle tämä voi tarkoittaa vuosia, joina trauma on vaimentanut oikeuden onneen.

Tutkimukset osoittavat, että seksuaaliväkivalta koskettaa sateenkaari-ihmisiä Suomessa suhteellisesti useammin kuin väestöä keskimäärin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vähemmistöihin kuuluvilla on kohonnut riski joutua väkivallan ja syrjinnän kohteeksi. Euroopan perusoikeusviraston selvityksen mukaan yhdeksän prosenttia suomalaisista LHBTIQ-vastaajista oli kokenut fyysisen tai seksuaalisen hyökkäyksen viiden vuoden sisällä, ja vain harva haki apua.

Lukuja tarkastellessa on sanottava suoraan: Suomessa on edelleen pulaa sateenkaarisensitiivisistä paikoista kohdata seksuaaliväkivallan kokijoita. Apua ei haeta, jos pelkona on tulla uudelleen haavoitetuksi tai väärinymmärretyksi ammattilaisen edessä. Meillä on oikeus palveluihin, joissa ei tarvitse selittää identiteettiään, vaan saa tulla nähdyksi kokonaisena.

Muuri ei ole vika. Se on joskus ollut välttämätön. Siksi sen äärellä tarvitaan lempeyttä. Hyvää ei voi pakottaa. Sen sijaan voi alkaa huomata pieniä hetkiä, joissa hyvä tuntuu edes hieman turvalliselta.

“Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan.”

Lukijalle, et ole yksin

Jos tekstin lukeminen nosti pintaan vaikeita tunteita tai muistoja, muista, että sinun ei tarvitse pärjätä yksin. 

Apua hakiessasi voit kysyä etukäteen esimerkiksi näitä kysymyksiä auttajataholta vahvistaaksesi turvallisen kohtaamisen mahdollisuutta:

• Miten huomioit työssäsi sateenkaarisensitiivisyyden ja sukupuolen sekä seksuaalisuuden moninaisuuden?

• Onko sinulla kokemusta sateenkaari-ihmisten kohtaamisesta, erityisesti liittyen [oma teemasi, esim. seksuaaliväkivallan kokemukset]?

• Miten varmistat, ettei vastaanotollasi tapahdu oletuksia esimerkiksi asiakkaan kumppanin sukupuolesta tai perhemuodosta?

• Mikä on suhtautumisesi sateenkaari-ihmisten kohtaamaan syrjintään ja vähemmistöstressiin?

• Voinko käyttää kanssasi haluamaani nimeä ja pronomineja ilman, että ne pitää erikseen perustella virallisilla papereilla?

 Sinun kokemuksesi on todellinen, ja onnellisuusmuurin takana on ihminen, joka ansaitsee tulla kuulluksi.

Sinua voisi kiinnostaa myös: