Sinuiksi ry:n juhlavuosi 50v.

Sinuiksi ry viettää 50-vuotisjuhlaa vuonna 2023. Juhlavuotemme aikana käytämme tältäkin sivulta löytyvää juhlavuosilogoa tapahtumissamme ja julkaisussa. Juhlavuoden yhteydessä järjestetään erilaisia tapahtumia ja huomioimme juhlavuotta koko vuoden toiminnassamme.

Sinuiksi ry:n juhlavuoden logon on suunnittelut Tuomon paja. Myös yhdistyksen kaksi vuotta sitten luotu logo on Tuoman pajan toteuttama. Juhlavuoden logo on vaalenpunainen. Keskellä on luku 50, jossa numero 0 muodostaa sydämen muodon. Pyören logon reunaa kiertävät yhdistyksen käyttämät nimet ensimmäisestä nykyiseen. Ensimmäinen nimi oli Vagabondi ry. Sitten ovat olleet käytössä Tampereen SETA, Tampereen seudun SETA, Pirkanmaan SETAja nykysisin siis Sinuiksi ry. Säännöissä nimi on muodossa: Pirkanmaan SETa -Sinuiksi ry. Arjen käyttönimenä pelkkä Sinuiksi ry.
Sinuiksi ry:n juhlavuoden logon on suunnittelut Tuomon paja. Myös yhdistyksen kaksi vuotta sitten luotu logo on Tuoman pajan toteuttama.

Yhdistyksemme perustava kokous on ollut 9.4.1973 ja yhdessä tekeminen on ollut toimintamme ytimessä jo siitä lähtien. Tälle sivulle keräämme juhlavuoteen liittyvää tietoa. Tapahtumia järjestetään yksin ja yhdessä yhteistyötoimijoidemme kanssa.

Juhlavuoteen liittyen käytämme tunnistetta #sinuiksi50vuotta kuvissa ja julkaisussa.  Käytä sinäkin, niin voimme tallentaa historiaamme yhdessä! Pyrimme myös tallentamaan materiaalia kaikista juhlavuoteemme liittyviä tapahtumia Museo Werstaan arkistoon.🌈

Juhlavuoden tapahtumia

10.12.2022 Juhlavuoden aloitus syyskokouksen yhteydessä ravintola Mixeissä järjestetyissä pikkujouluissa, yhteisön alkuaikoihin liittyvä keskustelutilaisuus

19.1.2023 Hallituksen kokoontuminen ravintola Tiiliholvissa, yhdistyksen perustamispaikassa

28.1.2023 Leimarit

11.2.2023 Talvikin tanssit, Sinuiksi ry:n Mummolaakso-ryhmä

11.3.2023 Leimarit

15.2.2023 Ryhmänohjaajien tapaaminen

29.3.2023 Tamperelaisen kolumni juhlavuodesta

17.5.2023 Homo-, bi- ja transfobian vastainen päivä

23.5.2023 Yhdistyksen alkuaikojen tanssien, Leimareiden ja Mixein muistelutilaisuus

24.5.2023 Yhdistyksen kevätkokous, jonka lopussa Tuula Juvosen sateenkaarihistoria tervehdys

3.6.2023 Juhlavuoden RetroLeimarit® - musiikkia yhdistyksen eri vuosikymmeniltä -teemaiset bileet. Leimarit ovat osa aineetonta kulttuuriperintöä

12. - 17.6.2023 Manse Pride -viikko ja 50-vuotisjuhlanäyttely Tampere-talossa Talvipuutarhassa

14.6.2023 Tampereen sävelen avausjuhla osana Manse pride-viikkoa Laikunlavalla

Syksylle tulossa lisää tapahtumia! Seuraa sivua ja järjestön kanavia.


Työväenmuseo Werstas tallentaa valtakunnallisesti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen historiaa. Keräämme esineitä, valokuvia ja tarinoita, jotka kertovat millaista on elää LHBTIQ+-ihmisenä Suomessa.

Werstaan ohella Sinuiksi ry:n juhlavuotta vietetään yhdessä Sateenkaarihistorian ystävät ry:n kanssa mm. sateenkaarihistoriakuukauden aikana marraskuussa.

Kannattaa myös katsoa mitä kaikkea Ranneliikkeestä löytyy meinneiltä vuosilta esimerkiksi hakusanalla "tampere". Sateenkaariyhteisöt ry on tunnollisesti tiedottanut tapahtumistamme. 


Juhlavuoden kunniaksi järjestyksellä on myynnissä juhlavuoteen ja Manse Prideen liittyviä tuotteita. Lisää tietoa löydät täältä: https://yhdistys.sinuiksi.fi/yhdistys/juhlavuoden-tuotteita/.