Asetu ehdolle Sinuiksi ry:n hallitukseen

7.12.2021


Lauantaina 11.12. klo 14 järjestettävässä syyskokouksessa valitaan yhdistyksen varapuheenjohtaja ja hallitukseen kolme jäsentä kaksivuotiskaudelle.

Kokous pidetään Tampereella Werstaalla. Yhdistyksen demokraattisen päätöksenteon ja läpinäkyvyyden turvaamiseksi on tärkeää, että ehdokkaita on tarjolla hallituspaikoille yli valittavan määrän.

Sinun ei tarvitse olla Sinuiksi ry:n jäsen voidaksesi olla ehdolla, mutta syyskokouksessa äänestämiseen jäsenyys edellytetään.

Hallituksen tehtävänä on muun muassa

  • edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia
  • johtaa yhdistyksen toimintaa sekä toimeenpanna yhdistyksen kokousten päätökset
  • kutsua koolle yhdistyksen kokoukset ja valmistella niissä käsiteltävät asiat
  • valvoa, että yhdistyksen taloutta ja omaisuutta hoidetaan huolella
  • toimia työnantajana ja tukea työntekijöitä yhdistyksen toiminnan kehittämisessä
  • valvoa ja ohjata hallituksen nimeämien työryhmien, työvalio- ja toimikuntien työskentelyä
  • nimetä jäsenet keskuudestaan yhdistyksen johtoryhmään
  • ratkaista yhdistyksen jäsenyyttä koskevat kysymykset
  • ottaa ja vapauttaa yhdistyksen vastuuhenkilöt ja valvoa heidän työskentelyään
  • vastata siitä, että yhdistyksen toiminta tapahtuu lain ja yhdistyksen sääntöjen mukaisesti
  • asettaa keskuudestaan tai sen ulkopuolelta avukseen työryhmiä, jotka hallituksen ohjeiden ja valvonnan alaisena käsittelevät ja hoitavat niille määrättyjä asioita

Tehtäviä ja vastuualueita jaetaan hallituksen jäsenten kesken. Noin kerran kuussa pidettävät hallituksen kokoukset kestävät yleensä 1-2 tuntia. Hallituksen kokousten välillä asioista keskustellaan muun muassa sähköpostitse. 

Voit asettua ehdolle syyskokouksessa.

Kysy lisätietoja toiminnanjohtajalta: mikko [at] pirkanmaanseta.fi. Varauduthan esittäytymään jäsenistölle ja kertomaan miksi juuri sinut kannattaisi valita hallitukseen.

Kiitos mielenkiinnostasi!

Vaaliterveisin

Sinuiksi ry:n hallitus