Nuorisotila Kaareva

11.10.2024

Nuorisotila kaareva on Tampereen kaupungin nuorisotyön järjestämää sateenkaarierityistä toimintaa. Nuorisotila Kaarevan toiminta on suunnattu sateenkaareville ja sateenkaarevista asioista kiinnostuneille 13-22-vuotiaille nuorille Tampereen seudulla. Toimintaa järjestetään Suomen Punaisen Ristin Tampuri-tilassa (Otavalankatu 12 A, 33100 Tampere) Tampereen keskustassa joka maanantai kello 16-21. Tilat ovat esteettömät, joskin esteetön sisäänkäynti on erillinen pääsisäänkäynnistä.

Sateenkaarevassa nuorisotyössä ohjaajina toimivat erityisnuorisotyön tiimistä nuoriso-ohjaajat Mira ja Elias, joiden vastuualueena erkkatiimissä on yhdenvertaisuutta edistävä nuorisotyö.

"Meillä on yhteenlaskettuja nuorisotyön työvuosia jo melkein 20. Mira on ollut perustamassa Kaarevaa, ja olimme molemmat ohjaajatiimissä jo Kaarevan alussa", Kaarevan nuorisohjaajat Mira ja Elias kertovat.

Kaarevan toiminnassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

"Olemme koostaneet Tampereen nuorisopalveluille omat turvallisemman tilan periaatteet muilla tiloilla nuorten kanssa tehtyjen periaatteiden pohjalta, ja näitä periaatteita olemme käyttäneet myös Kaarevassa. Periaatteissa olemme nostaneet keskiöön neljä teemaa, kohtaamisen, moninaisuuden, vastuunottamisen sekä viihtymisen", Mira ja Elias luettelevat. 

Kaareva on ollut toiminnassa viisi vuotta, ja näiden viiden vuoden aikana Kaarevassa on ollut vaihtuvia työntekijöitä hankkeesta, erityisnuorisotyöstä ja alueellisesta nuorisotyöstä. Sateenkaarinuorisotyön hankkeen jälkeen Mira ja Elias ovat olleet Kaarevan vakituiset ohjaajat nyt kahden vuoden ajan.

Nuorisotila Kaarevan toiminta on pääasiassa avointa nuorisotilatoimintaa, joka on kohdennettu sateenkaareville ja sateenkaariasioista kiinnostuneille nuorille. "Avoimen toiminnan sisällä meillä onkin sitten paljon erilaisia sisältöjä: vierailijoita, askarteluja ja pelailua", Mira toteaa, "nyt jo vuoden olemme pitäneet joka kuukauden viimeinen maanantai yhteiskokkailuillan, jolloin teemme yhdessä ruokaa", Elias lisää. 

Avoimen nuorisotilatoiminnan lisäksi Kaarevan tiimi järjestää Manse Pride -viikolle nuorten toimintaa, joka parina viime vuonna on käsittänyt muun muassa avointa tilatoimintaa Nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13:ssa. Lisäksi Pride-viikoille on saatu nuorten itse järjestämää toimintaa, kuten nuorten taideryhmän taidenäyttely ja nuorten järjestämä musatapahtuma. "Teemme lisäksi yksilöohjauksia ja monenlaista yksittäistä Tampereen alueen sateenkaarinuorisotyön alle menevää toimintaa", Mira sanoo. 

 Onko jotakin erityistä, jota pitää ottaa huomioon, kun tulee Kaarevaan?

"Mitään erityistä ei tarvitse ottaa huomioon 😊 Me nuoriso-ohjaajat otamme uudet nuoret tilalla vastaan, kerromme tilasta ja esittelemme toimintaa, jotta mukaan olisi mahdollisimman helppo hypätä. Toki jos ei ole tottunut käymään nuorisotiloilla, voi mennä hetki että totuttelee käytäntöihin ja siihen että tilassa voi olla silloin tällöin äänekästä. Varsinkin tänä syksynä on tullut paljon uusia kävijöitä, ja olemme iloissamme seuranneet miten myös vanhat kävijät ottavat uudet heti mukaan porukkaan."

 

"Meille saa tulla aina käymään ja tutustumaan tilaan. Ottakaa vaan rohkeasti yhteyttä niin sovitaan aika! Viestiä voi laittaa instagramissa @nuortensateenkaari WhatsAppissa, tai sähköpostilla."

- Mira ja Elias, Kaarevan nuoriso-ohjaajat